Vinkkejä onnistuneeseen lääkärin etätapaamiseen
ASTMA | 4.8.2022Virtuaalisten vastaanottokäyntien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, ja potilaat viestivät nyt terveydenhuollon ammattilaisten kanssa yhä enemmän videopuheluilla, chat-keskusteluilla ja tavallisilla puhelinsoitoilla.
Annette Kainu on keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri, ja hänen mielestään kaikki yhteydenottotavat ovat hyviä, kunhan potilas tuntee olonsa mukavaksi käyttäessään niitä.
"On tärkeää, että potilas saa valita. Esimerkiksi videopuhelu ei ehkä ole hyvä idea, jos se ei tunnu potilaasta mukavalta tai jos hänellä on huono Internet-yhteys", Kainu toteaa. "On parasta keskittyä siihen, miksi tapaamista tarvitaan, eikä siihen, miten se järjestetään."
Erikoislääkärit tarjosivat etätapaamismahdollisuuksia Suomessa jo ennen koronaviruspandemiaa. Pandemian ja siitä seuranneiden rajoitusten myötä etäpalveluista on tullut entistäkin suositumpia, ja niiden määrä yli kymmenkertaistui lähes hetkessä.
"Meidän oli tehtävä järjestelmään suuria muutoksia erittäin nopeasti – ja se onnistuikin oikein hyvin", Kainu kertoo perustaen tietonsa toimenkuvaansa Terveystalon digitaalisten terveydenhoitopalvelujen johtajana kolmen vuoden ajan, ennen kuin hän ryhtyi yksityisyrittäjäksi.
Kainu sanoo tapaavansa nykyään satoja potilaita kuukausittain etäyhteyden välityksellä.
"Useimmat potilaat pitävät etätapaamisista ja jatkavat niiden käyttöä ensimmäisen kokeilun jälkeen. Tästä huolimatta potilailla on aina oltava mahdollisuus tulla käymään paikan päällä."
Jos sinulta on jäänyt väliin astman tai keuhkoahtaumataudin kontrollikäyntejä pandemian vuoksi – tai jos tapaaminen kasvotusten tuntuu epämukavalta – etätapaaminen lääkärin kanssa voi olla sinulle sopiva vaihtoehto. Ota yhteyttä omaan lääkäriasemaasi saadaksesi lisätietoja etätapaamismahdollisuuksista.
Video toimii parhaiten
Kainun mukaan parhaiten toimivat juuri tätä käyttötarkoitusta varten suunnitellut videoalustat: kokenut lääkäri saa paljon selville jo potilaan puhetavasta ja kehonkielestä. Vastapuolen näkeminen ja katsekontaktin muodostaminen vahvistaa myös luottamusta ja yhteisymmärrystä. Lisäksi lääkäri voi esitellä asioita videokuvan välityksellä sekä jakaa näyttönsä tai asiakirjoja etäyhteysalustan kautta.
Etätapaaminen onnistuu parhaiten, kun siihen valmistautuu hyvin ja esittää hyviä kysymyksiä. Koska lääkäri ei näe sinua läheltä, hänen on esitettävä tarkkoja kysymyksiä ilman olettamuksia.
"Lääkärin on oltava hyvin hienovarainen sen suhteen, mitä hän sanoo ja jättää sanomatta. Myös jatkokysymysten esittäminen on tärkeää", Kainu sanoo.
Annette Kainu, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri. Kuva: Mikko Mäntyniemi
Digitaalinen terveydenhoito on tullut jäädäkseen
Kainu on vakuuttunut siitä, että etätapaamisilla saadaan yhtä laadukasta terveydenhoitoa kuin perinteisillä lääkärikäynneillä.
"Tämä ei ole mikään tilapäisratkaisu, vaan aidosti lisäarvoa tuova palvelu, jolla saadaan tehokkaita hoitotuloksia", hän toteaa.
Etätapaamiset kestävät aivan yhtä kauan kuin tavalliset käynnit lääkärin vastaanotolla, sillä niissä käydään läpi samat asiat, kuten lääkkeiden käyttö, astmaoireet, avaavan lääkkeen käyttötarve, mahdolliset pahenemisvaiheet sekä sairaala- ja teho-osastokäynnit.
Monet palveluntarjoajat antavat myös potilaiden kirjata oireensa digitaaliseen hoitopolkuun sekä käyttää etäpalveluja keuhkojen toiminnan seurantaan käyntien välissä.
Aika suunnata vastaanotolle?
Annette Kainu haluaa kuitenkin huomauttaa, että joissakin tilanteissa potilaan on tultava käymään vastaanotolla. Jos sinulla on astma ja kärsit äkillisistä oireista, kuten hengenahdistuksesta, tai jos yleiskuntosi heikentyy nopeasti, varaa aika lääkärin vastaanotolle. Jos oireet ovat vakavia, voit myös soittaa hätänumeroon.
"Akuutissa tilanteessa lääkäri on tavattava kasvotusten, jotta hän voi tehdä tarkan diagnoosin ja määrätä oikeat lääkkeet", Kainu sanoo.
Kuusi vinkkiä etätapaamiseen
1. Valmistaudu tapaamiseen tekemällä kaikki ennalta määrätyt testit, kuten huippuvirtauksen seuranta eli PEF-seuranta, spirometria ja muut laboratoriotestit, sekä myös oirekyselyt, kuten astmatesti.
2. Valitse sopiva paikka etätapaamiselle. Vältä häiriötekijöitä ja valitse turvallinen ympäristö, jossa voit keskustella lääkärin kanssa vapaasti myös arkaluonteisista asioista.
3. Muodosta etäyhteys noudattamalla lääkäriaseman antamia ohjeita. Etäyhteys voidaan muodostaa esimerkiksi videon tai chatin kautta. Videotapaamisten osalta on yleensä mahdollista testata yhteyden laatu sekä mikrofonin ja kuulokkeiden toiminta hyvissä ajoin ennen tapaamista.
4. Useimmat etätapaamiset edellyttävät sisäänkirjautumista, joten sinun kannattaa muodostaa yhteys jo hyvissä ajoin mahdollisten teknisten ongelmien varalta. Jos osallistut etätapaamiseen matkapuhelimella tai kannettavalla tietokoneella, varmista, että laitteen akku riittää tapaamiseen.
5. Valmistaudu kertomaan lääkärille oireistasi ja niiden muutoksista, käyttämistäsi lääkkeistä ja niiden vaikutuksista sekä itsehoidon toteutuksesta. On hyvä idea kirjoittaa muistiin kysymyksiä ja mahdollisia huolenaiheita, joita ehkä haluat ottaa esiin etätapaamisen aikana.
6. Muista, että etätapaamisessa on kaksi osapuolta: keskustele lääkärisi kanssa ja kysy häneltä rohkeasti, jos jokin asia askarruttaa mieltäsi tai jos et ymmärrä hoito- tai seurantaohjeita. Monet potilaat kokevat, että etätapaamisessa on helpompaa pyytää neuvoa arkaluonteisista tai epäselvistä asioista, sillä osapuolten asema voi tuntua tasaveroisemmalta kuin tavallisella käynnillä. Jos olet epävarma jostakin tai jos et ymmärrä saamiasi vastauksia tai ohjeita, älä epäröi kysyä!
Teksti: Sami Anteroinen
Kuva: iStock
Orion on suomalainen lääkeyhtiö - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Kehitämme, valmistamme ja markkinoimme ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Orionin kehittämä kuivajauheinhalaattori on keskeinen osa hengitystiesairauksien terapia-aluettamme.